Kisarajat saavutetaan yhteistyöllä ja hyvinvointia rakentamalla

Kokoomuksen valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoro 17.6.2024

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut ja viranhaltijat, kuntalaiset,

tämä kokous erottaa meidän kesätauostamme. Käyttäkäämme siis yhteinen aikamme hyvin ja eteenpäin katsoen - vaikka esityslista pääosin viittaa menneeseen. 

Tarkastuslautakunta on tänä keväänä joutunut ottamaan kantaa useisiin, julkista keskustelua herättäneisiin aiheisiin. Kiitän lautakuntaa siitä, että kertomuksesta selvästi näkee, että epäkohtia on tunnistettu ja parannusehdotuksia esitetty. Kunnanhallitus ja viranhaltijat saavat paneutua näihin tosissaan ennen lokakuuta. Samalla kertomuksesta selviää, että kunnassamme on kaikilla toimialoilla tehty myös loistavaa työtä. Tästä TE-uudistuksen valmistelu on vain yksi esimerkki.

Sitovia tavoitteita ei vuonna 2023 ole saavutettu täysin toivotulla tavalla. Urheilunkesän termein kisaraja jäi useammassa lajissa rikkomatta eikä olympialaisiin ole asiaa. Saattoi käydä myös niin, että oli lopulta epäselvää, kuinka monta kisarajaa - siis sitovaa tavoitetta - oli ylipäätään asetettu. Tässä on jatkossa parannettava. Kertomuksessa on läsnä myös aiemmin havaittu tulkinnan vaikeus siitä, voidaanko ja millä ehdoin tavoite saavuttaa vain osittain.

Lautakunta kiinnittää huomiota siihen, että hyvinvointialueuudistuksen vuoksi pienentyneen taloushallinnon joukkueen suuri työmäärä on vaikeuttanut toiminnan ja sisäisten prosessien kehittämistä. Koko kunnassa työssä jaksaminen ja työn sisältöön vaikuttaminen on kuitenkin sangen hyvällä tasolla, mikä on ilahduttavaa. Sisäisten prosessien määrätietoista ja läpinäkyvää kehittämistä vaaditaan jatkossakin. Vanhoja pölyjä on pyyhittävä pois. Tuoreehkon viranhaltijaorganisaation ja uuden luottamushenkilöorganisaation on löydettävä yhteinen sävel. Ei auta, vaikka kuinka kovaa juostaisiin, jos osa joukkueesta säntää rataa eri suuntaan. 

Niin kutsutun ”kuittisotkun” osalta lisävastauksia vaaditaan aiheellisesti, mutta tunnustusta täytyy antaa myös siitä, että ratkaisuja on jo tehty - epäselvyyden kulttuuri ei saa, eikä voi, jatkua. Siitä meidän pitää olla yksimielisiä ja tukea viranhaltijoita eri tasoilla olemaan osa ratkaisua, ei ongelmaa.

Tarkastuslautakunta kehottaa myös valmistelemaan hankkeet vielä aiempaa huolellisemmin, jotta varmistetaan työn kesto, resurssien käyttö ja hankintojen hallinnollinen läpinäkyvyys. Huomio liittyy palveluverkkotyöhön, mutta sitä voi soveltaa muihinkin hankkeisiin. Tätä kehotusta tulee noudattaa, jotta kaikki osapuolet voivat tulkita työn menestyksen yhteisten kriteerien mukaan.

Kunnan tilinpäätös on ylijäämäinen. Se on odotettua parempi, vaikka enemmänkin olisi taskuun saanut jäädä. Toimintakulut ja lainamäärä ovat tavoitteen mukaan laskeneet ja verotuloja kertyi odotettua enemmän. On syytä muistaa, että positiivisesta tuloksesta osa selittyy erilaisten verohäntien vaikutuksella ja sillä, että tonttimyyntituloja tarvitaan saattamaan tulos pakkasrajan yläpuolelle. Ilman näitä olisi kisajoukkueemme matkakassa kovin niukka, mikä tulevien valtionosuusleikkausten valossa ei ole ihanteellista. Tämä tarkoittaa, että tulemme edelleen etsimään säästöjä, mutta myös tekemään investointeja, joita kuntalaiset tarvitsevat. Elinvoiman ja pitovoiman rakenteet pitää uskaltaa rakentaa. 

Sillä me tarvitsemme uskoa tulevaisuuteen. Paremman huomisen rakennuspalikat ovat käsissämme joka päivä. Usko tulevaisuuteen ei ole ainoastaan varovaisuutta, ei koskaan käpertymistä, eikä se aina ole ilmaista - se voi vaatia menoeriä, joita oma ryhmänikään ei rakasta. 

Usko tulevaisuuteen on luottamusta siihen, että voimme Sipoossa tarjota lain vaatimaa parasta ja sen ylikin. Se vaatii politiikkaa, jossa eri kokoiset yritykset haluavat investoida ja työllistää Sipoossa. Rakenteet, joissa kuntalaisten hyvinvointi toteutuu, pitää olla kunnossa. Tiedätte myös, että hyvinvointi ja huoltovarmuus ovat luontovarmuutta – ymmärrystä siitä, että kehitetään luontoa kunnioittaen, mutta kasvua tukien.

Hyvät ystävät, yhtä asiaa tarkastuslautakunta ei kuitenkaan tarkastele. Se ei arvioi, miten valtuusto on tehtävässään onnistunut. Olemmeko löytäneet meitä yhdistävät tekijät vai keskittyneet erottaviin?  Olemmeko tehneet asiakohtaista yhteistyötä yli puoluerajojen, yli kielirajojen, yli ryhmäkokojen? Olemmeko tehneet työtä sipoolaisten parhaaksi, nykyisten ja tulevien kuntalaisten eduksi? Kuntalaisten kuuleminen ja valmistelun avoimuus ovat keskeisimpiä velvollisuuksiamme, mutta päättäminen on meidän tehtävämme. Saatua valtakirjaa pitää uskaltaa käyttää. Onnistumisen arviointi jää meidän jokaisen, sipoolaisuuden ammattilaisen, omaksi tehtäväksi.

Puhuin olympialaisista. Meillä on omat kisat edessä ensi keväänä. Kisarajoja tullaan tavoittelemaan monin keinoin. Olkoot keinot rehellisiä – niin muita päättäjiä, viranhaltijoita kuntalaisia kuin itseännekin kohtaan. 

Hyvää kesää kaikille. 

Kokoomuksen valtuustoryhmän puolesta
Tuomas J. Alaterä
Valtuustoryhmän puheenjohtaja



 

Kuvassa Sipoon Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sipoon Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kuvassa Tuomas J. Alaterä, Valtuustoryhmän puheenjohtaja
Tuomas J. Alaterä, Valtuustoryhmän puheenjohtaja
Kuvassa Ari Oksanen, Kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Ari Oksanen, Kunnanvaltuuston puheenjohtaja